Vihdoin ja viimein saatiin viettää viikonloppua oman perheen kesken kotosalla. Ollaan viimeksi marraskuun lopussa saatu tälläisestä herkusta nauttia. Nyt käytiin ulkona syömässä ja joka yhdessä ruokakaupassakin käynti tuntui vallan mukavalta lauantaina. Noh, lauantai-illalla iski meikäläiseen myös kummallinen sisustuskärpänen. Facebookin puolella jo mainitsinkin sen, että jotain hyötyä on siitä että on tullut kaikenlaisia tavaroita elämänsä aikana hankittua kaappeihin. Ja kun pahainen sisustuskärpänen iskee siihen aikaan kun kaikki kaupat ovat jo menneet kiinni niin pelastus löytyy omista kaapeista ;)

Tällä kertaa stailasin alakerran makkaria; tummat puukorit sai väistyä ja esille tuli niiden takaa vaalea seinä ja tapetti. Aiemmin tuunatut Mr & Mrs. kirjaimet nappasin seinästä pois myöskin. Ehkäpä huomenna saan otettua kuvaa uusiutuneesta makkarista ;)

Samalla myös suunnittelin olohuoneenkin keväisempää olemusta. Tummanruskea sohva nököttää paikoillaa ja olisin melkein valmis sen myymään....tilalle Ikeasta Ektropin valkoinen sohva....Katsotaan miten asia etenee....

Ikeasta olen aiemmin ostanut valmista valkoista paneliverhoa mutta mittavirhe on varmaankin tullut kun en siitä saanut mitenkään venytettyä olohuoneeseen kahta paneliverhoa. Niinpä päädyin tekemään siitä ruokahuoneen ikkunaan kapan. Ja jo kauan on muhinut mielessä ajatus "omanlaisista" verhoista. Tähän kumminkin turvallisesti tulostin latinaksi "Kiirehdi hitaasti" -lausahduksen. Kiinnitys tapahtui siis silitettävillä arkeilla. Samoin netistä löytyi ihana sydänkuvio.

Pitänee hieman vielä muhituttaa olohuoneen verhoideaa ja käydä Ikeassa hakemassa lisää tuota samaa verhoa. Mutta kertokaas mitä nasevaa niihin verhoihin voisi painaa? Talossa on jo muutamia tekstejä eri puolilla joten perinteiset Home sweet home yms. on käytetty... Yhtenä vaihtoehtona mietin isovanhempien hääkuvan skannaamista ja siitä loihduttua verhoa. Hmmmm...pitää miettiä!